Pennusta pelastuskoiraksi – osa 3: Luottamus

Koiran ja sitä ohjaavan henkilön suhde on ensiarvoisen tärkeää matkalla kohti pelastuskoiran tehtäviä. Suhde rakentuu koko yhteisen matkan ajan ja sitä rakennetaan monissa eri tilanteissa. Suhteen rakentamiseen kannattaa panostaa etenkin pennun kanssa työskennellessä. Mitä hyvä suhde koiraan sitten tarkoittaa ja miten sitä voi rakentaa tässä harrastuksessa? Käyn omat ajatukseni, saamani opit ja kokemukseni kootusti läpi tässä blogisarjan kolmannessa osassa.

Pelastuskoiran ja sitä ohjaavan ihmisen välisen suhteen tärkein tekijä on luottamus. Luottamuksen rakentaminen koiran ja ohjaajan välillä kuuluu jokaisen koiran perusoikeuksiin, mutta siihen on hyvä kiinnittää pelastuskoiran koulutuksessa erityistä huomioita.

  • Koiran tulee pystyä luottamaan siihen, että kohtelet sitä jokaisessa tilanteessa ystävällisesti ja reilusti ja huolehdit, että sen kanssa treenaavat muut ihmiset toimivat samoin
  • Koiran tulee pystyä aina ja joka tilanteessa luottamaan siihen, että viet sen vain sellaisiin tilanteisiin ja paikkoihin mistä se selviää
  • Koiran tulee tietää, että annat sille vain sellaisia tehtäviä mistä se varmasti selviää
  • Koiralla on itsellä oltava valmiina taidot tehtävän suorittamiseen tai sinä olet koko ajan tukemassa koiraa sen tarvitsemalla tavalla
  • Sinun tulee oppia lukemaan koiran eleitä ja kommunikoimaan koiran kanssa
  • Koiran tulee kokea, että kanssasi on mukava harjoitella ja tehdä töitä
  • Koira saa aina kiitoksen ja palkan tekemästään työstä
  • Ja mikä tärkeintä, koira saa aina ehdottoman hyväksynnän omana itsenään

Joskus ohjaaja saattaa odottaa edistymistä niin paljon, että perustan rakentamiseen ei malteta panostaa tarpeeksi, vaan odotusarvona on näyttäviä treenisuorituksia ja löytöjä tekevä koira.  On hyvä ymmärtää, että lajin tekniset treenit tai näyttävät suoritukset eivät voi koskaan olla tärkeämpiä kuin hyvän suhteen rakentaminen koiraan. Pelastuskoirakon tehtävässä toimiessa koira ja omistaja joutuvat henkisesti ja fyysisesti hyvin erilaisiin tilanteisiin. Tällaisen tehtävän aikana koiran ja ihmisen tulee luottaa täydellisesti toisiinsa ja omistajan täytyy tuntea koiransa äärimmäisen hyvin. Keskellä tehtävää kiität tuhannesti itseäsi, että olet edennyt pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti ja olet arvostanut hyvän suhteen rakentamisen korkealle treenitavoitteissanne.

Jo pienelle pennulle voidaan alkaa opettamaan lajin perustaitoja heti sen jälkeen, kun pentu on kotiutunut. Nämä harjoitukset ovat kuitenkin vain pienen pieniä osia tulevasta. Näiden harjoitusten perimmäinen tarkoitus on hyvän perustan luominen eikä nopea teknisten taitojen kasvaminen. Voi olla, että olet käynyt lukuisissa treeneissä koirasi kanssa ennen kuin joku ulkopuolinen osaisi edes sanoa mistä lajista on kyse. Treenit voivat olla niin pieniä palasia siitä kokonaisuudesta mitä varten treenataan, että jonkun sivusta katsovan voi olla mahdoton sanoa mihin jollakin treenin osalla edes pyritään. Kun treenit on oikein mitoitettu ja niissä huolehditaan koiran oikeasta mielentilasta ja tekemisen ilosta, rakennetaan treeneillä lujaa pohjaa tulevaisuuden haasteille.

Suunnittele pelastuskoiraksi treenaavan pennun treenit niin, että ne

  • kasvattavat koiran itseluottamusta
  • lisäävät koiran halua työskennellä sinun kanssa
  • kasvattavat koiran ongelmanratkaisukykyä
  • lisäävät koiran motivaatiota tekemiseen

Suhtaudu koiraasi aina avoimesti, ennakkoluulottomasti ja omana yksilönään. Tärkeintä ei ole se millainen koirasi on, vaan miten sinä siihen suhtaudut. Koirallasi on sen omat vahvuudet ja heikkoudet, jotka tekevät siitä juuri sen hienon yksilön mikä se on. Älä vertaa teidän edistymistä toisten edistymiseen. Treeneissä on etenkin alussa tärkeintä keskittyä siihen mitä koiran perustaitoja treeni kasvattaa entä kuin siihen mitä teknisiä pelastuskoirantaitoja treeni vie eteenpäin. Eli treenaa aluksi vaikka jotain ihan muita juttuja kuin varsinaisesti lajiin liittyviä asioita, jos ne ovat niitä missä koira pystyy helposti onnistumaan. Itseluottamusta kasvattava treeni voi olla vaikka hyvin helppo esineen etsintä ruohikosta, kun taas esineen tuonnin harjoittelu voi huonossa tilanteessa jopa madaltaa koiran halua työskennellä kanssasi, koska omistaja voi helposti odottaa koiralta tässä tehtävässä liikaa. Koiran kanssa on myös aina tärkeää leikkiä, joskus treenit voivat sisältää ainoastaan leikkimistä eri muodoissa.

Jotta voit rakentaa hyvän suhteen koiran kanssa sinulla tulee olla myös hyvä suhde itseesi koiran omistajana ja koiraharrastajana. Sinä olet se ainut ihminen, joka voi määrittää sen millaisia harjoituksia koira tekee, kenen kanssa ja missä paikassa. Uskallathan sanoa ei ja tehdä koirasi kanssa juuri sellaiset treenit, kun koirasi juuri silloin tarvitsee, ilman kenenkään ulkopuolisen painostusta.

Olet siis pennun tärkein ihminen sen harjoitellessa uusia taitoja. Sinulla on täydet mahdollisuudet rakentaa koirasi kanssa suhde, joka mahdollistaa teidän sujuvan ja antoisan työskentelyn koirakkona. Sen suhteen päälle on hyvä rakentaa myös toimivat tekniset taidot. Nämä kaksi asiaa vievät teitä pelastuskoirakon uralla eteenpäin ja auttavat selviytymään monissa erilaisissa ja haasteellisissa tehtävissä. Teillä on koirakkona neljä tassua ja kaksi jalkaa jotka yhtä matkaa kulkien pystyvät mihin vain.   

Kiitos kuvasta Annina! Kuva otettu Koirakoulu Koiraamon kurssilla <3

Pia

About the author